Kuukausittaiset arkistot: marraskuu 2016

Tiedotus Porin miehille: Väinölän kirkkoon laittomia muslimeja

  Satakunnan Kansan mukaan Porin seurakunta alkaa majoittaa laittomia muslimeja Väinölän kirkossa vanhassa talonmiehen asunnossa. Teljän seurakunnan kirkkoherran Kaisa Huhtalan mukaan paikka on tarkoitettu niille laittomille muslimeille, jotka eivät voi palata kotiin. Miten niin eivät voi palata kotiin? Nyt tarvitaan porilaisten miesten toimia. Lain nojalla te voitte mennä paikanpäälle ja ottaa kiinni nämä laittomat muslimit. Sen jälkeen heidät voidaan köyttää ja

Lue lisää

Valtamedia: ”Yhä useampi sotapakolainen käy töissä”- valetta

Tänään valtamediassa levisi Kaleva- lehden uutinen, jonka mukaan ainakin Pohjois- Pohjanmaalla yhä useampi turvapaikanhakija käy töissä ennen turvapaikkapäätöstä. Tämän lisäksi useat sotapakolaiset osallistuvat työharjoitteluun ja vapaaehtoistyöhön. SRP:n Oulun piirin hallintojohtaja Ari Haarasen mukaan sotapakolaiset tekevät erilaisia työelämän tutustumisjaksoja, harjoitteluja ja vapaaehtoistyötä vastaanottokeskusten ulkopuolella niin paljon, että asia on noussut uudeksi ilmiöksi. Vai niin, niinkö todellakin.  Aina kun valtamedia kirjoittelee silmät suut

Lue lisää

Hollannin parlamentti äänesti musliminaisten huivikiellon puolesta

  Hollannin parlamentti on äänestänyt burka- ja niqab- kiellon puolesta. Kielto koskisi joitakin julkisia tiloja kuten kouluja, sairaaloita ja julkisia kulkuvälineitä. Kyse on parlamentin mielestä siitä, että ihmisten on voitava nähdä toistensa silmät esimerkiksi kouluissa. Parlamentti Haagissa äänesti huivikiellon läpi selvällä enemmistöllä, mutta lain voimaan astumiselle tarvitaan vielä yksi päätös. Asiasta on keskusteltu Hollannissa jo vuosia ja mm. Vapauspuolue on

Lue lisää

Talvisota alkoi tänään 30.11.1939

  Suomi oli neuvotellut koko syksyn Neuvostoliiton kanssa. Lokakuussa suomalainen valtuuskunta oli Moskovassa ”neuvottelemassa poliittisista kysymyksistä” ja toisen kerran Moskovassa käytiin marraskuussa kahteen otteeseen. Neuvostoliitto vaati, että Suomen olisi luovutettava alueita mm. Karjalankannakselta, Suomenlahden ulkosaaria, Hangon ja Lappohjan satamat. Neuvostoliitto tarjosi vaihdossa alueita Itä- Karjalasta. Suomalaiset eivät kuitenkaan katsoneet voivansa luovuttaa alueita Neuvostoliitolle ja niinpä se hyökkäsi ilman varoitusta ja

Lue lisää

Tukhoman kaupunki alkaa majoittamaan uusruotsalaisia hotelleihin

  Tukholman kaupunki nuiji illalla pöytään päätöksen, jonka perusteella kaupunki alkaa neuvottelemaan hotellien ja matkustajakotien kanssa sopimuksia, jotta niihin voidaan majoittaa uusruotsalaisia. Kustannusten arvioidaan asettuvan 20- 40 miljoonan kruunun välille. (210 500- 421 000 euroa). Kyse on siitä, että keväällä voimaan tulleen uuden ns. sotapakolaisten pakkoasuttamis- lain myötä Tukholma on joutunut ottamaan vastaan loppuvuoden aikana 2 810 sotapakolaista ja hankkimaan

Lue lisää

Kun kirkko alkaa piilotella laittomia muslimeja- on kansalaisten aika toimia

Kirkko ja seurakunnat aikovat jatkossa majoittaa ja piiloitella laittomia muslimeja, joilla ei ole mitään oikeutta oleskella Suomessa. Vaikuttaa siltä, että myöskään poliisi ei aio toimia, vaikka kirkko on ilmoittanut majoittavansa laittomia. Nyt on otettava kansalaisaktiivisuus käyttöön. Kun tai jos saat tietoon, että jossain seurakunnan tiloissa piileksii laiton muslimi, niin laki sanoo asiasta seuraavaa kiinniottoa ajatellen: 2 § Yleinen kiinniotto-oikeus Jokainen

Lue lisää

Tukholmassa dramaattinen autopalojen yö

Botkyrkassa Hallundan pahamaineisessa maahanmuuttajalähiössä paloi yön mittaan useita autoja. Ensimmäinen hälytys saatiin klo 22.00 jälkeen kun Kornvägenillä paloi useita autoja. Ainakin viisi autoa paloi ilmiliekeissä ja samanverran sai palovaurioita. Epätoivoiset asukkaat yrittivät pelastaa autojaan palon alta, joka levisi nopeasti. Palokunta sai kuitenkin palon nopeasti hallintaansa. Palopaikka on samaa seutua, jossa viime keväänä roihusi monta viikkoa peräkkäin. Yhdessä suurpalossa poltettiin useita

Lue lisää

Uusruotsalaisia sankaritarinoita- yksintullut Ilaf

Sydsvenskan heittää ilmoille todellisen sankaritarinan kurditytöstä, joka pakeni omin avuin ja viimeisillään raskaana Irakin pohjoisosista. Ilaf on nykyään 17- vuotias kurdityttö ja tapasi 14- vuotiaana suuren rakkautensa. Tyttö asui tuolloin siis Irakin pohjoisosissa ja ei ollut ikinä käynyt kouluja. Hän oli luku- ja kirjoitustaidoton. Sitten saattui niin, että rakkaus tuotti hedelmää ja 14- vuotias Ilaf tuli raskaaksi. Mutta suvun vaino

Lue lisää

Tukholmalaiseen moskeijaan paukkupommi- isku

  Päivän suuri uutinen Ruotsissa on ollut Bredängenin moskeijaan aamulla kohdistunut ilkivaltaisku. Klo 08.00 aikaan Etelä- Tukholmalaisen lähiön moskeijaan heitettiin paukkupommi kun tiloissa oli menossa aamurukous. Samassa yhteydessä maalattiin moskeijan eteisauluan seiniin ”kuolema muslimeille” ja sitä tehostettiin hakaristeillä. Tukholman poliisista vahvistetaan, että rikosilmoitus on otettu vastaan vahingonteosta ja kiihottamisesta, vaikka ei tiedetä kuka teon takana oli. Mediassa tekoa on varovasti

Lue lisää

Folkets Demonstration- suurmielenosoitus tänään Tukholmassa alkaen klo 13.00

Folkets Demonstration pitää tänään suuren mielenosoituksen Tukholmassa Mynttorget:illa Vanhassa Kaupungissa. Klo 13.00 jälkeen paikalla oli noin 300 henkeä ja tunnelma oli leppoisa ja rauhallinen. Kourallinen vihervasemmistolaisia ja arabeja huuteli kauempana samaa vanhaa virttä ”inga rasister på våran gator”. Täältä voi seurata livelähetystä:

Lue lisää

Petra Nyqvist jatkaa Tajukankaan mustamaalaamista US:ssa

Muuan Huhumyllyn ja Sylttytehtaan toimija Petra Nyqvist tykkää lukea Tajukangasta. Jopa niin paljon, että hän on päättänyt lähteä mustamaalaamaan kaikkia niitä toimijoita, jotka eivät välttämättä ole samaa mieltä hänen kanssaan. http://petranyqvist.puheenvuoro.uusisuomi.fi/226749-kansalainenfi-ja-kameleonttitoimittajat Petra Nyqvist on päättänyt, että pseudonyymi Paavo Tajukangas- kuten hän kirjoittaa- kirjoittelee keksittyjä juttuja. Nyqvist kuvailee myös Kansalainen.fi- julkaisua valemediaksi. Miksi? Luultavasti siksi, että Tajukangas ja Kansalainen tekevät toisinaan

Lue lisää

Lapin seurakunnat alkavat majoittaa laittomia muslimeja

Kemijärven seurakunta näyttää ottaneen edistysaskeleita. Nimittäin seurakunta majoittaa laittomia muslimeja ja nyt seurakunnan piilopirteissä lymyilee jo ainakin yksi laiton muslimi, jolla ei ole laillista oikeutta oleskella Suomessa. Rovaniemen kirkkoherra Kari Yliräisänen kertoo: – Ruoka-avusta on puhuttu, se voisi tarkoittaa myös ostokorttia, johon on määritelty tietty summa. Myös lähtökohtainen valmius hätämajoitukseen on. Seurakunnalla on tyhjä asunto, jota käytettiin hätämajoitukseen vuosi sitten, kun

Lue lisää
« Vanhemmat artikkelit