Kuukausittaiset arkistot: maaliskuu 2016

Unkari nostaa valmiuttaan etelärajalla

Unkarin hallituksen julkaisemalla videolla kerrotaan, että maa on nostanut valmiutta rajoillaan. Filmin alussa sotilas kertoo, että etelärajalla on tapahtunut useita laittomia rajanylityksiä. Unkarin armeijan yleisesikuntapäällikkö Tibor Benkő kertoo, että Unkarilla on 6000 sotilasta valmiudessa iskeä heti kun käsky käy. Oheinen filmi on nimeltään ”Unkari suojelee rajojaan kaikin keinoin”.       Unkarilla on rajalla helikoptereita, täsypakkauksin varustettuja sotilaita, ajoneuvoja ja kaikkea,

Lue lisää

Uppsalan autogrillaus jatkuu jo kolmatta päivää peräkkäin

Auto- ja kiinteistöpalot jatkuvat Uppsalassa. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä paloi useita autoja lunastuskuntoon. Ensimmäinen palo roihahti klo 19.40 aikaan, kun uusruotsalaiset saivat tuleen Domarringenin koulun ruokasalin. Palo saatiin sammutettua nopeasti. Palokunta ei ehtinyt ryypätä välikahveja kun taas mentiin. klo 20.40 saatiin Flogstan kaupunginosasta hälytys, että ainakin yksi auto oli tulessa. Sekin saatiin sammutettua. Suunnilleen samoihin aikoihin joutui yksi paikallisliikenteen

Lue lisää

Malmön kerjäläisleirin siivouskulut yli 78 000 euroa- maanomistaja maksaa

Moni muistaa Malmössa olleen surullisenkuuluisan Industrigatanin kerjäläisleirin. Poliisi hääti leirin lopulta viime vuoden marraskuussa liki vuoden taistelun jälkeen. Leiri tyhjennettettiin ja siivottiin. Alue jouduttiin lähes desifioimaan, mutta nyt paikka alkaa olla siivottu. Lasku tontin omistajalle on hulppea, liki 700 000 kruunua (76 086 euroa). Lasku koostuu 341 000 kruunua purku- ja purkujätteen poiskuöjetuksesta, jätteiden poiskuljetus 300 000 kruunua ja esim.

Lue lisää

Päivän rasmus: Ruotsissa rasistinen murha

Rasmuksessa mopo keulii taas pahasti kun rasisminvastustelijat näkevät tällä kertaa rasistisia murhia. Muuan ruotsalaisen politiikon Alexander Bengtssonin kerrotaan kuolleen autopalossa pääsiäisen alla. Alexander Bengtsson kuvassa alla:     Uppsalassa asuva Bengtsson löydettiin palaneesta autosta Ödeshögistä. Auto oli ajettu syrjäiselle sivutielle ja löydettäessä auto oli palanut pahoin ja sen sisältä löytyi kuollut henkilö, joka tunnistettiin sittemmin Bengtssoniksi. Poliisi ilmoitti tällä viikolla,

Lue lisää

Arabian kieli ajaa kohta ohi suomen Ruotsin vähemmistökielissä

Ruotsin suurin vähemmistökieli on näihin päiviin asti ollut suomi, mutta nyt puhaltavat uudet tuulet. Ruotsalaiset ovat panostaneet siinä määrin uuteen kansainvälisyyteen, että arabian kieli ajaa kohtapuoliin suomen ohi ja nousee siis Ruotsin toiseksi suurimmaksi kieleksi. Seuraavina listalla suomen ohi ajaa persia , joka tosin ei vielä juuri tällä hetkellä uhkaa suomen asemaa, mutta jonka odotetaan saavan uutta tuulta purjeisiin. Arabian

Lue lisää

Kevättä Ruotsinlaivalla- neljä pidätetty joukkoraiskauksesta EDIT 31.3.!!

  Tallink Siljan Galaxy- laivalla Turusta Tukholmaan epäillään tapahtuneen joukkoraiskaus. Kun m/s Galaxy saapui Tukholman Värtanin satamaan klo 18 aikaan niin kaikkien miesten piti jäädä odottamaan laivaan kun naiset saivat poistua laivasta. Sen jälkeen miehet päästettiin yksitellen ulos laivasta ja jokainen joutui tunnistettavaksi peililasin eteen, jonka takana oli luultavasti rikoksen uhri(t) tunnistamassa tekijöitä. Tietojen mukaan poliisi on pidättänyt neljä henkilöä

Lue lisää

Uppsalan uusruotsalaisilla kevättä rinnassa

  Uppsalan uusruotsalaisilla on kevättä rinnassa ja tiistai- iltana kylällä roihusi urakalla. Puolen yön aikaan poliisi ja palokunta hälytettiin Brantingin koulun läheisyyteen, jossa 4- 5 autoa paloi iloisena roihuna. Samalla parkkipaikalla on koko kevään säännöllisesti polttettu autoja. Kun poliisi ja palokunta saapuivat palopaikalle, saivat he osakseen tavaroiden heittelyä- niskaan satoi kiviä, pöytiä, tuoleja ja kaikkea mahdollista irtotavaraa mitä maasta nyt

Lue lisää

Gävlessä muslimit jakelevat tappouhkauksia lehdistölle

Gävleläiset muslimit ovat jo jonkin aikaa jaelleet erilaisia peiteltyjä uhkauksia Gefle Dagbladetin (päivälehti) suuntaan, koska lehden muutamat toimittajat ovat rohjenneet julkaista useita artikkeleita, joissa Gävlen moskeijan toimia on paljastettu. Moskeijan pääimaami Abo Raad on paljastettu kovan luokan islamistiksi, joka värvää nuoria muslimeja isikseen. Lisäksi Moskeijan yksi puuhamies Ali Al Ganas on useaan otteeseen juhlistanut Facebookissaan isistä ja jakanut isis- lippujen

Lue lisää

Pakistanin sunnuntainen verilöyly oli kohdistettu juuri kristittyihin lapsiin!

Pakistanin sunnuntainen pommi- isku on jäänyt Euroopassa aivan liian vähälle huomiolle. On todella hälyttävää, että valtamedia ei kerro totuutta sellaisenaan kuin se on vaan yrittää peittää tämän(kin) terrori- iskun taustat rasisminpelossaan. Sunnuntaina siis islamin uskoa tunnustava puolisotilaallinen muslimiryhmä Jamaat-ur-Ahrar räjäytti pommin Lahoren kaupungissa. Tietojen mukaan pommi räjähti puistossa, jossa oli kristittyjä viettämässä pääsiäistä ja puistossa oli satoja lapsiperheitä. Kuolleita kerrotaaan

Lue lisää

Makedonian rajalla paine kasvaa- poliisi hoitaa kuitenkin tilanteen

Kreikassa Makedonian vastaisella rajalla paine kasvaa entisestään. Eri medioiden mukaan Kreikassa on tällä hetkellä yli 50 000 pakolaista, jotka vain odottavat Makedonian rajan avaamista. Lisäksi pakolaiset ovat osoittaneet mieltään rajan pinnassa ja huutaneet vaatimuksia päästä Eurooppaan. ”Me haluamme vain ylittää rajan!”, ovat he vaatineet. Yksin Idomenin pikkukylän ympäristössä arvioidaan olevan 12 000 pakolaista telttaleireissä ja sunnuntain aikana sadat pakolaiset ovat

Lue lisää

MONOKULTTUURI FM: Junes, Tuukka ja Tajukangas: Pääsiäisen pelkoilta

Joku on jo varmaan huomannut, että sivujen alalaitaan on ilmestynyt puhetta. Olemme perustaneet nettiradio MONOKULTTUURI FM:n ja sen kantavia voimia ovat Junes Lokka ja Tuukka Kuru. Mukana on myös Jarkko- kaikki discoläpsyttäjiä. Ohjelmat ovat puhdasta vihapuhetta ja niitä voi kuunnella täältä Tajukankaan sivuilta sekä Youtubesta. Lisäksi Junes muokkaa iltamia aina omalla tavallaan. Ohessa vihapuhetta eilliseltä. Suuri Pääsiäisen Pelkoilta, Bryssel- extra. Olkaa

Lue lisää

Ruotsin islamisaatio otti hyvän harppauksen pääsiäisenä

Aina samaan aikaan kun kristityt viettävät pääsiäistä, on muslimeilla tapana pitää Tukholmassa omat islam- messunsa, ”muslimska familjedagarna”. (islamilaiset perhepäivät tms). Traditiolla on jo muutaman vuoden perinteet ja messut pidetään Älvsjön suuressa messukeskuksessa. (vrt. esim Helsingin messkukeskus) Tänä vuonna muslimit intoutuivat huudattamaan rukouskutsua pitkänä perjantaina. Eli kun kristityt viettivät Pääsiäistä intoutuivat muslimit omilla messuillaan huudattamaan messukeskuksen jättimäisistä ulkokaiuttimista rukoushuutoa, joka kaikui

Lue lisää

Ruotsin tulevaisuus yksintulleissa

Ruotsin, ja koko Euroopan tulevaisuus on nuorissa- nuorissa yksintulleissa turvapaikanhakijalapsissa. Ainakin mitä tulee nuorten Ruotsiin sotaa ja vainoa paenneiden miesten tulevaisuuden haaveisiin. Bergsgårdenin asumisyksikkö Kopparbergissä majoittaa 34 tulevaisuuden toivoa, joiden joukossa elämän eri kirjot näkyvät hyvin. On kirjoitus- ja lukutaidotonta mutta toisaalta korkeastikoulutettua nuorta. Muuan 16- vuotias afgaanipoika Fahrad kertoo haaveistaan: – Haluan tulla isona parturiksi. Tai taiteilijaksi. Muut pojat

Lue lisää

Tajukankaan Pääsiäisen kärsimysnäytelmä

Suomeen on syntynyt samanlainen kummallinen ilmiö, jollainen Ruotsissa on ollut jo kauan. Tietyt ihmiset kulkevat ympäriinsä sormella osoitellen toisia ihmisiä ja huutelevat ”rasisti, rasisti ja sinäkin siellä olet rasisti”. Tällainen rasistiksi huutelu johtuu siitä, että sen kohde on yleensä eri mieltä joistakin asioista. Asioista, joissa ei ole mitään absoluuttista totuutta vaan ne ovat puhtaasti mielipidekysymyksiä eivätkä varsinkaan mitään ”hyvyyden ja

Lue lisää

Kouvolassa lapsille syötetään kouluissa rasmus- propagandaa

Oheinen viesti on Kouvolan Eskolanmäen koulun rehtori Teija Toppila-Mörskyn lasten Wilmaan laittama viesti. Rehtorin kerrotaan olevan suuri monikulttuurisuusaatteen edustaja ja hän ajaa laittomien muslimien ja suomalaisten lasten tutustumis- ja sopeuttamisprojekteja. On hälyttävää, että jopa jo opettajastasolla koulun toimiin ujutetaan pakolaismiehiä suvaitsevaa propagandaa. Koulun oppilaita ja pakolaismiehiä yritetään näin tutustuttaa keskenään toisiinsa. Hei eskolanmäkeläisten huoltajat!   Koulumme musikantit ovat valmistelleet monikulttuurisuusviikkomme

Lue lisää
« Vanhemmat artikkelit